Heh kóhta olen ollut kuukauden inttileskenä x) Ihmeen hyvin on mennyt ilman mitäään sairaalloista ikävöintiä saati sitten masennusta tai mitään muutakaan. Olenko siis outo vai normaali? tarkoittaen asialla sitä etten kokoajan nyyhkytä jossain kulman takana. Näemme Jussin kanssa aina sen lomilla, ja soittelemme melkein päivittäin,  ja joskus käyn sotkussa, ja meille se on sopinut erittäin hyvin.  No ehkä emme siis ole enää umpi rakastuneita teinejä, jotka eivät voi olla hetkeekään erossa toisistaan. Minusta tuntuisi ahdistavalta jos joku kokoajan itkisi peräänio  jos olen esim töiussä rippileirillä, tai jossain esim viikon kaks pakko nähdä påakko nähdä tryyliin. Tottakai voi soittaa ja lähewttää viestiä mutta liikaa on liikaa.